Olen ollut lähipäivinä pitkästä aikaa
enimmäkseen kohtalaisen hyvällä tuulella. Ehkä aika alkaa vihdoin
parantaa haavojani tai ehkä kevääntulolla on myönteinen vaikutus
mielialoihini. Joka tapauksessa minusta on yhtäkkiä tullut paljon
iloisempi ja energisempi. Opiskelu ei enää tunnu ihan niin
vastenmieliseltä, ja olen saanut aloitettua tuleviin tentteihin
lukemisen. Lisäksi olen käynyt salilla pari kertaa ja pitänyt taas
enemmän yhteyttä ystäviini. Perjantaina jaksoin jopa poiketa
tuopilliselle muutamien kavereiden kanssa.
Täysin kunnossa minä en silti vielä ole. Päivääkään ei kulu, etten miettisi menneitä ja kaipaisi kaikkea taakse jäänyttä. Tulevaisuus näyttää kuitenkin jo paljon valoisammalta. Olen pyöritellyt mielessäni monenlaisia suunnitelmia, niin realistisia kuin vähemmän realistisiakin, ja vähitellen on alkanut hahmottua, mitä haluan seuraavan parin-kolmen vuoden aikana tehdä ja miten toteutan haaveeni. Nyt vaan toivon, ettei tielleni satu lisää vastoinkäymisiä. Niitä on nimittäin elämässäni riittänyt.

"No winter lasts forever, no spring skips it's turn" -Hal Borland
Kommentit