Tänään aamulla päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Lähes kuukauden jatkunut laiskottelu sai luvan riittää. Uutta tarmoa uhkuen suunnittelin, että menisin päivän aikana lenkille, kirjoittaisin työhakemuksia sekä siivoaisin hieman. Ensin kuitenkin ajattelin lukea hetken muiden blogeja. Noh, voitte arvata kuinka siinä kävi… Sain minä sentään houkuteltua itseni iltapäivällä lenkille, kun ulkona oli niin täydellisen kaunis ja keväinen ilma, mutta työhakemukset on edelleen kirjoittamatta eikä asuntoni villakoirakantakaan ole yhtään pienentynyt. Puolustuksekseni mainittakoon, että tänään oli viimeinen vapaapäiväni, joten pitihän siitä ottaa kaikki ilo irti.

Oli kyllä ihanaa päästä taas pitkästä aikaa juoksemaan (tai ehkä pikemminkin hölkkäämään, sen verran on kuntoni päässyt laskemaan kuudessa viikossa). Toivon vaan, ettei lonkkani mennyt pahempaan kuntoon tuosta lenkistä. Pientä tärähdysarkuutta oli vielä havaittavissa, mutta kivuksi sitä ei missään nimessä voinut luonnehtia. Lenkin jälkeen lonkka on myös hieman oireillut. Täytyy tarkkailla tilannetta. Jos aristus jatkuu huomenna, on kai pakko unohtaa juokseminen vielä vähäksi aikaa ja tyytyä sauvakävelyyn (uskokaa tai älkää, lonkkavaivoistani ja sauvakävelysauvoistani huolimatta olen ihan oikeasti 21, en 71).